/ Tero Tilus / Harrastukset / Roolipelit

Sisällys

Roolipelit

Tähän paheeseen hairahduin tuoreena yläastelaisena. Ei sinänsä mitenkään erityisen nuorella iällä, mutta paikkakunnan pioneerien perilliseksi kuitenkin. Ensimmäisen hahmoni tein 2300AD:hen, mutta se sai varsin nopeasti ystäviä rinnalleen. Porukassa muutamia harvoja lukuunottamatta kaikki toimivat myös pelinjohtajina. Saman pelin PJ:n hommia ei koskaan jaettu. Jokaisella PJ:llä oli oma pelinsä. Aktiivisesti pelattuja olivat ainakin RQ, Astra, Miekkamies, KERP, CP, 2300AD, Shadowrun, Twilight sekä 3 low-fantasy-, yksi nykyaika- ja yksi tulevaisuuspeli, jotka olivat pelinjohtajiensa alusta loppuun saakka omia viritelmiä.

Jyväskylään saavuttuani päädyin Mikko Tähkäsen ja Joonas Kekkosen suosiollisella myötävaikutuksella tutustumaan myös näytelmäroolipeleihin (tuttujen kesken LARP) ja strategiapeleihin. Larp -projektien, strategiapelaamisen ja tavanomaisten roolipelien tarpeista lähtikin idea koota toimintaamme järjestäytyneemmäksi kokonaisuudeksi. Rooli- ja strategiapelien osalta harrastajat olivat nimittäin tuolloin Jyvässeudulla vähän vähemmän järjestäytyneitä. Niinpä keväällä 1998 perustettiin Maahinkainen ry.

Viimeksi muutettu: 8.11.2002 17:09 tekijänoikeuksista